Energiahoidot

Energiahoitoja yksilöille ja ryhmille, etänä ja kasvokkain

Juho Lyytikäinen

Vantaa

Energiahoitamisen maailma on ihmeitä ja ihmeellisyyksiä täynnä, jonka toimintamekanismia on hyvin vaikea todistaa muuten paitsi henkilökohtaisesti kokeilemalla ja kokemalla. Hoidoissa toimin kanavana Pyhän Hengen parantavalle energialle, jokaisen hoidon ollessa aina täysin erilainen.

Näin insinöörin mielellä kun koitan ymmärtää hoitotapahtumaa, niin kaikki on energiaa, ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Fyysinen maailma koostuu atomeista jotka ovat liikkeessä, ollen siis energiaa. Atomissa sanotaan olevan 99% tyhjä tilaa, jonka kuitenkin koen olevan tietoisuudella täytetty, johon suuntaan myös moderni kvanttifysiikka osoittaa. Kehosi on siis täynnä tietoista energiaa, kuten myös ajatuksesi ja niistä muodostuvat tunteet.

Vastaavasti, DNA:sta meidän virallinen tieteemme kertoo että siitä 90% olisi tarpeetonta "roskaa", kun taas omasta näkökulmastani selvätietoisemmat tutkijat kertovat, että tuohon ainekseen on muun muassa koodattu historiaamme. Sieltä voi löytyä esim. nykyhetkeen vaikuttavia lapsuuden ajan traumoja, ja jopa edellisten elämien tapahtumamme.

Energiavirtauksissa voi siis olla hyvin monenlaisia ja -tasoisia tukoksia, joita energiahoidot usein avaavat kerros kerrokselta. Hoidot eivät myöskään tunne ajan tai paikan rajoituksia sillä syvät tietoisuustasot ovat yhteydessä toisiinsa. Hoito voi siis tapahtua joko paikan päällä hoitopöydällä, tai etänä niin että makaat vaikka omalla sohvalla tai sängyllä.

Palvelut ja hinnat

Yksilöhoidot

Yksilöhoidot kohdistuvat nimensä mukaisesti vain yhdelle henkilölle. Tällä tavoin parantavan energian välittäjänä minun on helpompi seurata ja tutkia mitä missäkin tapahtuu, sekä toimia sen mukaisesti.

Hoito voi tapahtua lähihoitona kodissani ja muissa siihen soveltuvissa paikoissa, rauhallisuuden ollessa hyvin tärkeä elementti, tai etänä, niin että hoidon antaja ja vastaanottaja ovat fyysisesti eri paikoissa.

Hoidoissani seuraan oppimiani toimintamalleja ja kestoltaan ne ovat n. 30-60 min. Hintatoiveeni on 60€/hoito. Siinä on kuitenkin tarpeiden, tilanteiden ja kokemuksien mukaan liikkumavaraa molempiin suuntiin, josta voimme sopia erikseen.

Lähihoidossa palautteen saa teekupposen äärellä heti hoidon jälkeen, kun taas etähoitoihin sisältyy sähköpostiin lähetettävä ääniviestipalaute.

Ryhmähoidot

Ryhmähoidot voivat olla myös yksilöllisesti voimakkaita kokemuksia. Tässä hoitomuodossa, kuten yksilöhoidossakin, pyydän aina hoidettavien suojelusenkelin sekä oppaat paikalle, kuten myös muut valossa ja rakkaudessa toimivat henkimaailman auttajat. Vilskettä siis riittää.

Ryhmähoito on hyvin intensiivistä hoitajalle sillä energiaa virtaa moniin eri suuntiin ja tasoihin, niin että sen tuntee kehossa ja tietoisuudessa. Tuon johdosta on todella vaikeaa erotella, että mikä tapahtuma liittyy keneenkin, joten yksilöllisen palautteen sijasta kerron mitä ryhmänä vastaanotitte.

Ryhmähoidot tapahtuvat sunnuntaisin klo 21-22. Suosittelen kokemuksen kokemisen kannalta että otat sen rauhoittuneessa tilassa makuuasennossa vastaan. Kuitenkin, koska hoitotapahtuma on vapaa ajan sekä paikan rajoituksista, niin se tulee perille joka tapauksessa.

Ryhmähoitoa tarjoan kuukausipakettina, niin että sen hintapyyntö on 20€/kk. Syy miksi koen että jatkuva ryhmähoitoon osallistuminen on toimiva asia, on että meissä on useita päällekkäisiä häiriökerroksia, jotka yksi kerrallaan paljastuvat ja poistuvat. Toisinaan paljastumisen ja poistumisen välissä on  oppeja tuova antautumisen ja kokemisen vaihe, jossa aiemmin kärsimystä tuottanut energia muuttuu iloa ja hyvinvointia tuottavaksi elämänvoimaksi.

Ryhmähoitoa voi koittaa kerran ilmaiseksi, jolloin saa tehdä omakohtaiseen kokemukseen perustuvan päätöksen kuukausijäsenyydestä. Tarjoan mahdollisuutta myös vuosijäsenyyteen, joka on hinnaltaan 200€/v.

Lisätiedot ja tilaus
Ilmoitus päivitetty:
9/2/2022