Akupunktio ja shiatsu
Jooga, meditaatio ja hengitys
Kiinalainen lääketiede
Kasvihoidot ja homeopatia

Luonnon viisautta ja parantavaa voimaa.

Jenni Örn

Rääkkylä

Olen Jenni Örn, koulutan ihmisiä käyttämään kasveja, löytämään ne osaksi jokapäiväistä elämää. Olen opiskellut yrttiterapiaa, intuitiivista kasviläkintää sekä kukkaterapiaa, mutta suurimpana opettajana minulle ovat olleet kasvit itsessään, ja niiden parissa aikaa viettämällä olen oppinut ymmärtämään kasvien erilaisia luonteita. Lapsuuden unien johdattamalla polulla olen päätynyt työskentelemään luonnon ja kasvien kanssa.

Asun  itäisessä Suomessa, Pohjois-Karjalan alueella, missä myös omat juureni ovat. Kunnioitan työssäni kansanperinteitä. Opiskelen jatkuvasti lisää kasvien loputtoman kiinnostavasta maailmasta. Tällä hetkellä opiskelen myös perinteistä kiinalaista lääketiedettä kolmatta vuotta. Haluan rikastuttaa osaamistani yrteillä parantamisesta tällä ikivanhalla tiedolla ihmiskehosta ja sen energioista. Uskon että käsin tekemisellä on valtavan tervehdyttävä vaikutus ihmiseen kokonaisuutena, siksipä kursseillani pääset aina tekemään itse, omilla käsilläsi. Toivon että huomaat miten ympärillämme on valtavan rikas maailma erilaisine kasveineen, joilla kaikilla on omanlainen parantava voimansa. Työni kautta haluan vaalia rikasta ja monipuolista luontoa ympärillämme ja vahvistaa sidettä ihmisen ja luonnon välillä.

Palvelut ja hinnat

Verkkokurssit
Retriitit
Hoidot

Lisätiedot ja tilaus
Ilmoitus päivitetty:
17/2/2022